maanantai 15. helmikuuta 2016

Blogin tulevaisuus

Kyllä vain, minuakin näkee pitkästä aikaa täällä. Eihän tämä blogi ehtinyt elämään kuin yli puoli vuotta hiljaisena, joka oikeasti on todella pitkä aika. No, en voi syyttää tästä kuin vain omaa laiskuuttani ja aikaan saamattomuuttani. En olisi silloin vuosia sitten, kun tämän blogin perustin sanovani, että inspiraationi ei vain kerta kaikkiaan ole riittänyt tänne kirjoittamiseen enään pitkään pitkään aikaan. Vaikka elämässä on tapahtunutkin muutamia juttuja joita olisin ehdottomasti tahtonut tänne laittaa, niin en vain ole saanut aikaiseksi tulla tänne kirjoittamaan ja kuvia laittelemaan. Se lupaamanikin 1D:n keikkavideo ei ole tänne tietään löytänyt... Toisaalta siihen on jopa ihan kunnollinen syy, eikä vain laiskuuteni. Sillä, kun olin saanut kyseisen videon valmiiksi niin koneeni hajosi vähän sen jälkeen, ja minäpä en tietenkään sen monen tunnin videon teon jälkeen ollut sitä suoraan siirtänyt youtuben puolelle turvaan. Joten edessä olisi siis ollut videon uudelleen kokoaminen, onneksi en sentään ollut puhelimesta ja kamerasta niitä kuvaamiani videoita ehtinyt poistamaan. Mutta silti jotenkin sen suuren työn aloittaminen uudelleen ei oikein innostanut ja siirsin aloittamista monia kuukausia eteen päin. Sitten tapahtuikin uusia yllättävä käänne, joka vaikeutti entisestään videon uudelleen kokoamista, sillä puhelimeni päätti hajota ja siispä ne laadukkaimmat videopätkät katosivat lopullisesti... Tai suurin osa niistä, sillä kolme olin onneksi tajunnut jo siirtää uudelle tietokoneelle turvaan. Onneksi sentään kameran videot ovat täysin tallessa, sekä koneella, että kameralla. Joten ehkä voisin koittaa sen videon uudelleen kokoamista vihdoin ja viimein, ennen kuin oikeasti menetän jollakin tavalla ne tärkeimmät muistoni keikalta.

Voisin vielä kertoa lisää asioita, jotka ovat myöskin vaikuttaneet aktiivisuuteeni täällä blogin puolella. Yksi niistä on roolipelaaminen. Sitäkin on kohta tullut tehtyä kaksi vuotta ja vaikka välissä on ollut aikoja, jolloin se ei ole huvittanut niin en silti millään osaa päästää siitä irti, koska aina jostakin löytyy se pieni inspiraatio, joka pitää minut hommassa mukana. Mikä onkaan mukavampaa kuin eläytyä itse keksimäänsä hahmoon ja kirjoittaa sen elämästä ja parastahan roolipelaamisessa on se, että aloittaessaan peliä toisen henkilön kanssa ei voi koskaan olla varma siitä mitä pelissä tuleekaan tapahtumaan. Tähän voi myös sisältää sen, että omien hahmojen piirtäminen ja maalaaminen on mukavaa puuhaa. Ainakin tulee pidettyä kissojen piirtämis taitoja yllä.

Toiseksi asiaksi voinkin sanoa fanficcien kirjoittamisen, joiden aloittamisesta tulee aivan pian kuluneeksi vuosi. Monet tätä blogia seuranneet varmasti tietävät, että 1D on todella suuri osa elämääni ja se tuleekin erittäin hyvin ficeissäni esiin. Sillä ketkäs viisi poikaa noissa ficeissä ovatkaan pääosassa, ei ole vaikea arvata, että kyseessä ovat juurikin Niall, Liam, Louis, Harry ja Zayn. Okei, jos täällä on joku muukin heidän musiikkiaan kuunteleva niin tiedän kyllä, että Zayn ei enään bändiin kuuluu. Mutta ficeissäni hän tulee aina olemaan mukana, sitä asiaa ei muuta mikään. Hypätään kuitenkin takaisin aiheeseen, vaikka voisinkin puhua Zaynista ja paljon, sekä muistakin pojista. Ficcien kirjoittaminen on itselleni erittäin vapauttavaa puuhaa ja se auttaa, jos tahtoo hetkeksi hypätä pois arkielämän mukanaan tuomista asioista. On ihanaa, kun saa päästää mielikuvituksen valloilleen ja kirjoittaa mitä mieleen tulee. Ja parhainta asiassa on se, että sitä kautta ainakin itse olen tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin, jotka jakavat saman mielenkiinnon kohteen. Minut siis löytää Wattpad nimisestä paikasta nimellä Nomisir, jossa näitä ficcejä kirjoitan. Toki, jos et halua lukea Larry aiheisia ficcejä tai muita, jossa pojat sattuvat seurustelemaan keskenään, niin harkitsisin ficcieni lukemista uudemman kerran. Yksi ficcien kirjoittamisen hyvä puoli onkin siinä, että ne ovat täysin kokonaan vain fiktiota eivät siis totta. En todellakaan siis väitä, että Larry olisi millään tavoin totta. Itse vain satun pitämään sellaisten ficcien kirjoittamisesta ja siksi niitä kirjoitan, hyvin yksinkertaista. Voisin pitkän kaavan mukaan kirjoittaa tästä aiheesta lisää, mutta taidan jättää sen nyt välistä.

Sanon tähän loppuun vielä sen, että yritän nyt viimeisen kerran aktivoitua tämän blogin puolella. Jos se ei onnistu, niin sitten on valitettavasti jätettävä tämä taakse päin ja suunnata eteen päin elämässä. Minulla on yksi suunnitelma millä tavoin ehkä saan pidettyä mielenkiintoni tänne kirjoittamiseen, mutta en paljasta sitä vielä. Sen voin toki sanoa, että aihealue on itselleni erittäin tärkeä. Muuta ei tällä erää sitten olekkaan, vaan nähkäämme toivon mukaan täällä taas pian <3 Heippa.















keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

One Direction aakkoset

Keikkaan on enään vain huimat kymmenen päivää, joten ajattelin nyt aikani kuluksi keksiä jokaiseen aakkoseen sanan/asian, joka jollakin tavalla liittyy One Directioniin ja sen fanitukseen omalla kohdallani. Tai ainakin yritän saada jokaiseen kirjaimeen jotakin :D

Another World - Ensimäinen laulu, jonka kyseiseltä bändiltä kuulin. Tuo niin paljon muistoja mieleen <3

Best Song Ever - Tarvitseeko muuta sanoa kuin, että todella ihana laulu.

Carrots - I like girls who eat carrots, koska Tommo <3

Daddy Direction - Liam Payne :D

Everything About You - Yksi lempilauluistani ekalta levyltä.

Fanfictiot - Luen erittäin paljon niin suomeksi, että myös englanniksi. Ja kirjoitan myös itsekkin näitä.

Gotta Be You - Ihan laulu ja musiikkivideo.

Harry Styles - Ne ylisuloiset kiharat :3

Irlanti - Kyseisen maan ihannointi, kuuluu omaan fanitukseeni.

Julisteet - Omat seinäni täyttyvät näistä :'D

Kirjat - Kaikki kirjat, joissa kerrotaan pojista vaikuttavat sellaisilta, että lukisin ne mielelläni.

Louis Tomlinson - Tommo x)

Midnight Memories - Ainoa levy, jonka olen ostanut heti julkaisupäivänä. Sekä aivan ihana laulu :3

Niall Horan - My love <3

On The Road Again Tour - Oma suosikkini kiertueista, koska pojat tulevat ensi kertaa suomeen.

Parhaimmat tyypit ikinä - Ainakin omalla kohdallani se on näin, kukaan ei voi voittaa näitä ihanuuksia x)

Q -

Rock Me - Yhdessä vaiheessa kyseinen laulu oli lempparini.

Shippaukset - Kyllä vain, kuulun näihin ihmisiin.

This Is Us - Maailman ihanin elokuva.

Upp All Night - Ensimäisen levyn nimi.

Video Diaries - Näitä jaksaa katsoa, vaikka kuinka monta kertaa x)

What Makes You Beautiful - Tähän ei sitten voi millään kyllästyä.

X Factor - Sieltähän se poikien ura alkoi.

You & I - Lempilauluni :3

Zayn Malik - Vaikkei enään mukana bändissä, niin silti todella rakas. (Toivon suuresti, että palaa vielä joku päivä takaisin bändiin)

Å -

Äänen lähtö - Mitä luultavimmin keikan jälkeen itselleni tulee käymään näin, sillä en ajatellut olla kovinkaan hiljainen siellä :D

Ö -


Olipas yllättävän vaikeaa, vaikka aluksi kuvittelin, että teen tämän todella nopeasti. Hieman yli puolituntiahan siihen sitten vierähti, mutta erittäin mukavaa oli tätä tehdessä :) En yhtään tiedä milloin kirjoitan tänne seuraavan kerran, mutta viimeistään keikan jälkeen yritän, sillä täytyyhän teille nyt kertoa siitä jotakin, kun ainakin tällä hetkellä kyseinen tapahtuma on luultavasti elämäni kohokohta :D Mutta se olisi nyt sitten heips.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Pitkästä aikaa

Ikuisuus siitä, kun viimeeksi olen tänne kirjoitellut. Mutta täällä sitä vihdoin taas ollaan, ja koitetaan palata tämän blogin pariin.

Tässä tauon aikana ei ole mitään kovinkaan maata mullistavaa käynyt, koulunkäyntiä suurimmaksi osaksi. Ja sekä paljon ja paljon kirjoittamista, mistä onkin kehittynyt yksi suurimmista harrastuksistani x) Melkein, joka päivä tulee jotakin kirjoitettua. Suurimmaksi osaksi, joko roolipeli muodossa tai sitten fanfictioiden. Mistä jälkimmäiset vievätkin eniten aikaa, etenkin, kun niitä kirjoittaa kolmea yhtä aikaa :'D Mutta, koska nautin kirjoittamisesta niin ei haittaa ollenkaan, vaikka aikaa vievää onkin. Se on vain niin loistava tapa saada ajatukset muualle, sekä mahdollisuus saada käyttää mielikuvitusta kunnolla.

Nyt, kun kesälomakin alkoi vihdoin niin yritän panostaa tähän blogiinkin. Että eiköhän tänne ala taas aika ajoin tulemaan kuulumisiani, ja kaikenlaista mitä olenkaan puuhannut. Ja kesällä, kun tapahtuu enemmän kaikkea kuin talvella, niin on jopa helpompi oikeastaan kirjoitella tänne. Talvella, kun tuntuu, että se aika meni vain koulua käydessä. Eniten tältä kesältä odotan One Directionin keikkaa, joka ei ehkä tule yllätykseksi, jos minut lainkaan tuntee :D En vain voi uskoa sitä, että pääsen näkemään ne neljä jumalaa! Etenkin sen tekoblondin irlantilaisen äänen kuulemista odotan niin suurella innolla kuin vain olla ja voi, vaikka kyllä jokaisella niillä on täydellinen ääni. Mutta, koska Niall on lempparini niin tietty sen näkemistä odottaa eniten <3

Muuta ihmeellistä tässä ei taidakkaan olla, koska ei niin paljon ole mitään tapahtunut. Tai voinhan siitä mainita, että tuli eilen käytyä elokuvissa katsomassa Poltergeist. Aivan ihana kauhuelokuva <3 Ei edes pelottava, vaan yhden kerran säikähdin ja sekin oli sellainen muutaman sekunnin tapaus. Mutta ei tässä nyt muuta, se olisi tällä erää heipsuli vei.


torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 11


Taisi sitä nyt sitten jäädä pari luukkua välistä, syvät pahoitteluni tästä. Syyksi voin sanoa ihan suoraan sen, että en ole jaksanut koulun jälkeen tehdä paljon mitään. Vaikka koulussa nyt ollut suht lyhkäisiä päiviä tunti määriltään niin en silti jaksa mitään kovinkaan älyllistä miettiä kotona ollessani, yleensä uppoudun lukemaan kirjaa. Ja tiistaina pidin elokuva illan huvin vuoksi, joten en paljon koneen ääressä ole aikaa edes viettänyt. Valitettavasti en nyt noille päiville jaksa oikein mitään luukkuja alkaa tekemään, joten jatketaan tästä päivästä ihan suosiolla. Pahoittelen vielä sitäkin, että tähän luukkuun ei ole mitään jouluista luvassa. Mutta, koska en muistaakseni ole täällä maininnut koulu blogistani mitään, niin ajattelin siitä teille nyt mainita. Eli siis minulla on tämän ja parin muunkin blogin lisäksi nyt sitten myös koulu blogi, jonne on tarkoituksena laittaa kuvia kehyksistä mitä nyt koulussa teen. Ja muutenkin töitä hakiessa tästä on suuri apu, vaikkakin en sataprosenttisen varma siitä ole tuleeko minusta koskaan kehystäjää ammatiltani, kun tahdon opiskeluja jatkaa vielä tämänkin jälkeen. Mutta, koska en ole täysin varma tulevaisuudestani, niin en varmuudella voi sitäkään asiaa tietää vielä.
Tästä pääset blogiini! Tuossa on nyt sitten linkki koulu blogiini, käykää toki vilaisemassa jos kiinnostaa mitä minä oikein siellä koulussa hommaan. Päivitin tuota myöskin äsken, joten siellä on nyt pari päivää sitten valmistunut kehys näkyvissä. Mutta ei tässä nyt sen enempää ole kerrottavaa, toivon mukaan näemme taas piakkoin täällä. Siiehn asti se on siis, hei hei.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 8



Tämän päivän luukkuei ole mikään maailman jouluisin, mutta silti ainakin jotakin muuta, kuin pelkkiä lauluja vain. Toki muutaman laulun pakosta laitan, mutta ne eivät ole tällä kertaa mitään joululauluja. Mutta eiköhän mennä itse asiaan, ette kuitenkaan tältä suurelta asialta välttyisi. Varoituksen sanan voin jo sanoa, että jos inhoat bändiä nimeltä One Direction en suosittele kuvia tai tekstiä pidemmälle lukemaan. Teitä on nyt varoitettu. Nyt voin hyvillä mielin aloittaa asiasta puhumisen kunnolla.

Elikkäs siis minähän olen ollut tässä kohta noin kuukauden ihan sekaisin, kun julkistettiin tieto siitä, että One Direction tulee kesällä vihdoin ja viimein Suomeen. Oikeasti sekosin täysin, kun luin sen tiedon yhtenä iltana netistä. Sinä yönä ei kyllä tultu nukuttua, tuli mietitty hieman kaikkea muuta. Kuten esimerkiksi sitä, että pääsenkö sinne keikalle. Silloin se oli suoraan sanoen elämäni suurin kysymys. Mutta ei hätiä mitiä, liput hommattu ja nyt kesää odotetaan, kuin kuuta nousevaa. Päiviä en ihan ole vielä alkanut laskemaan, mutta kuukausia kylläkin. Yhden ystäväni kanssa siis tuonne menemme, siitä tulee varmasti minulle maailman ihanin päivä ikinä. Leijun pilvissä sen jälkeen koko loppu kesän :D Ja nytten hieman kuvia minun rakkaista sisustus elementeistäni asunnossani, älkää järkyttykö. En vain voi itselleni mitään, vaikka tiedän olevani ehkä hieman liian hurahtanut yhteen bändiin.



Näissä kuvissa on huomattavissa, että minulla on luova tapa käyttää noita joulukuuseen tarkoitettuja koristeköynnöksiä. Ainakin luovat joulua mukavasti tähän asuntoon :) Ja, koska olen alemman kuvan kehystänyt koulussa niin tokihan tuo isokin juliste tarvitsee ympärilleen jonkinlaiset kehyksen tapaiset.






Sitten vielä pari muutakin seinällä olevaa juttua, jotka on täytetty poikien kuvilla. Ja vielä mukit ja nuo ranne jutut (en saa oikeaa nimitystä nyt päähänixD) jotka olette luultavasti nähneet jo siinä yhdessä videossa, kun esittelin muutkin ostokseni mitkä ostin käydessäni One Direction kaupassa.

Nämä kuvat varmaankin kaikkiaan riittäisivät jo selittämään minun todella pahan yli fanittamiseni, mutta, koska One Directionilta ilmestyi uusi levy vähän aikaa sitten niin laitan vielä kolme lempi kappalettani siltä levyltä tähän loppuun. Laitan ne jopa numero järjestyksessä, eli ylin parhain ja niin edelleen.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 7


Heips, vain jokaiselle tämän blogin seuraajalle. Nyt olisi vuorossa joulukaleterin luukku numero seitsemän. Tunnen itseni tällähetkellä niin laiskaksi, kuin olla voi. Nimittäin enpä ole tähän luukkuun mitään erikoista saanut aikaiseksi tehtyä, no en kylläkään ole ollut päivällä kotona, että eipä ole ollut aikaakaan mitään tehdä. Kävin nimittäin päivällä joulumarkkinoilla ja muutenkin kaupoilla pyörimässä, tosin mitään ihmeellistä ei mukaani tarttunut. Kaupasta muutama joululahja ei sen ihmeellisempää, nyt on ainakin lahjat hommattu niin ei tarvitse niiden kanssa enään stressata. Enään vain paketoiminen niin se on siinä :3 Valitettavasti, kun kellokin on jo mitä on niin laitan vain tähän luukkuun selitykseni lisäksi laulun. Huomenna yritän jotakin muuta saada päivän luukkuun, ihan sama vaikka pääsenkin koulusta vasta neljältä. Kenties mietin jotakin mukaavaa kalenteriin koulussa, kun atto-opintoja on :D Minä todellakin osaan hyödyntää niitä tunteja...

 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 6


Tähän luukkuun nyt sitten hieman muutakin, kuin pelkkiä lauluja. Ei tämäkään nyt ihan mitään maata mullistavaa ole, mutta jotakin silti. Elikkäs siis, maalasin tässä yksi päivä yhden kuvan, kun pääsin koulusta pari tuntia aiemmin, kuin pitikään. Ja silloihan se ylimääräinen vapaa-aika kannattaa käyttää hyödyksi, eli siis maalailla minun tapauksessani.


Tälläinen tuli siis maalattua, ajatuksen pohjalta jotakin talvista yritin. Ja ekana mieleen tuli tämmöinen, ainkin oli hyvää harjoitusta maisemien teossa. En itse koe itseäni mitenkään taitavaksi maisemien teossa, joten harjoitus ei pahitteeksi ollut.

Ja, koska tänään on myös itsenäisyyspäivä niin laitetaan vielä lisäksi eräs hyvinkin tuttu laulu tähän.